sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Päätä seinään!

Nyt se sitten tuli: turhautuminen nimittäin. Ja mihin? Revon ääntelyyn. Piippauksen ja lähtövonkaisujen karsiminen ei vaan onnistu sitruunapannan avullla!!! Ja tämä kulminoituu nyt juuri ruutuunlähetykseeen! Noudoissa ääntely pysyy juuri ja juuri kurissa. Lisää toistoja treenikertaan vai täysi tauko ruudun suhteen? HJÄLP!!! Koepaikka on, mutta tätä menoa on turha haaveilla kokeisiin menosta!

Repo
Aamulla koko lauma kävi hallilla treenaamassa ja aktivoitumassa. Repo vähät välitti ruutuunlähetyksissä sitruunapannasta! Kosketusalustalle meni oikein murinalla. Tunnari sujui hyvin, samoin liikkeestä istuminen ja metallinouto, mutta se ruutu!!! Uutena asiana mentiin A:ta kapula suussa. Råtta teki ruutua, merkkiä, tunnaria, jättäviä ja seuraamista. Tiltu ja Molli juoksentelivat ruutuun ja tekivät merkkiä.

Maanantaina Repo kävi Activella Jennin treeneissä. Paikallamakuussa läsäytti lonkalle, minkä kävin korjaamassa. Paikallaistuminen oli ihan ok. Liikkestä maahanmeno oli unohtunut totaalisesti, kaukot sujuivat istu-seiso-vaihtoa lukuunottamatta, siinä se tahtoo liikkua oikealle.

Repo
Perjantaina Råtta kävi Activella Annan agitreeneissä. Emäntä oli väsyksissä työviikosta eikä ohjauskuvioista (ohjelmassa oli saksalainen) meinannut tulla yhtään mitään! Kepeillä pitäisi treenta takaleikkausta, niin olis mahkut ehtiä edes jonnekin radalla.
Råtta

lauantai 26. tammikuuta 2013

Kyläilyä

Tänään lauma kyläili urakalla, ensin H-kylässä ja sitten vielä siskon luona M-kylässä.
Siskon monirotuinen Retu
Repo & Retu
Retu

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kuvia

Auringonpaiste alkoi vasta, kun päästiin lenkiltä kotiin ja emännällä oli siinä vaiheessa jo kiire elokuviin katsomaan Tarantinon uusinta leffaa. Tummasävyisiä kuvia siis:
Molli pinkoo
Repo & Molli
Molli & Repo
Reiska hiippailee
Molli
Tiltu
Råtta
Råtta
Repo 

lauantai 19. tammikuuta 2013

Vähän treeniä

Torstaina koko lauma kävi hallia aktivoitumassa & treenaamassa. Molli teki piilotetun tunnarikapulan etsimistä, noutoa ja juoksenteli putkiin. Tiltu etsi omaa kapulaa ja teki tunnaria sekä seuraamista.
Molli
Tiltu kaivaa
Råtta teki tunnaria, seuraamista ja luoksetuloja. Repo treenaili peilin edessä suorassa seuraamista, tunnaria, metallinoutoa ja kaukoja. Kaukoissa oli matkassa targetti ja teemana oli viive ja kasvava etäisyys. Kaukoja on jumpattu makupaloilla ja niissä on saanut paljon palkkaa ja nyt Repo piippaa herkästi, kun palkkaa ei joka kerta tulekaan.

Perjantaina Råtalla oli Activella Annan agiryhmän treenit. Vauhtia oli hurjasti ja emäntä ei todellakaan ehdi niinkuin luulee ehtivänsä!! Anna jaksaa keksiä Råtalle & emännälle sopivia vaihtoehtoja; esim. siinä missä muut tekivät päällejuoksun, Råtalle tehtiin persjättö.
Råtta
Tänään oli Revolla P-P:n piirin tokoringin treenit. Alkuun tehtiin kolmen minuutin paikallaolo. Repo on ruvennut makaamaan pää alhaalla paikallaolot. Sitten tehtiin ruutua. Tein ensimmäisen ilman targettia. Hyvin haki keskikohtaa, mutta kaikissa kolmessa toistossa meni kaarella ruutuun, mikä johtuu sitruunapanta muistikuvista. Ei kuitenkaan äännellyt. Nyt pitää ottaa kuuri ruutuun lähetyksiä seinän vierestä. Kun muut tekivät luoksetulon pysäytyksiä koira kerrallaan, tein Revon kanssa kaukoja samalla teemalla kuin torstaina.  Hiukan otti alussa häiriötä luoksetulotreenistä eikä meinannut nousta ylös eka käskyllä. Treenien lopuksi otin tunnaria, joka onnistui hyvin, pari luoksetuloa ja liikkeestä istumista.

Muutama vaanimiskuva vaihteeksi: 
Repo
Repo
Repo

Lepposa keli

Tänään oli tosi lauha päivä ja aurinkokin näyttäytyi iltapäivällä. Luvassa siis kuvasaastetta:
Repo rällää
Repo
Molli
Molli
Molli
Tiltu sukeltaa
Tiltu
Tiltu
Repo
Repo
Repo
Pallo meinaa karata Råtalta
Råtalla on hiukan logistisia ongelmia
Ongelma ratkaistu: naru kuonon ympärille ja menoksi!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Sunnuntaitreenit

Koko lauma pääsi aamuvarhaisella hallille treenailemaan. Repo treenaili ruutuunmenoja stardityyliin ja putkien kautta, metallinoutoa, tunnaria ja seuraamista peilin edessä peppu suorassa.  
Repo ja sen lempparilelu
Råtta treenaili merkkiä, ruutua normisti ja putken kautta, tunnaria, paikallaistumista ja metallinoutoa. Tiltu teki merkkiä ja samaa ruututreeniä kuin muut kelpiet, yhden oman kapulan hakemista ja seuraamista. Mollilla oli myös ohjelmassa merkin treenausta ja samaa ruututreeniä kuin kelpieillä sekä tunnarikapulan etsimistä.

 Vähän lisää kuvia eiliseltä lenkiltä:
Repo
Repo haukkaamassa palaa Mollista
Ja Molli Revosta
Pikku Råtta sipsuttaa
Molli
Repo vaanii
Repo
Tiltu

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kop kop!

Koputetaan puuta jo ennen kuin edes erehdyn kehuskelemaan...mutta nyt Revon kaukokäsky-projektissa on valoa näkyvissä istu-maahan-vaihtojen sekä seiso-maahan-vaihtojen suhteen! Istu-seiso vaihdot tehdään vielä toistaiseksi jumppaamalla makupalan mukana. Makupaloilla toimivat pienten koirien ruokanappulat, jotka kyllä maistuvat Revolle, mutta eivät ole liian kiihdyttäviä ahneelle koiralle. Nyt pitää hioa vielä vaihtoihin viivettä ja tietysti etäisyyttä emännästä. Ja asia erikseen on vielä, mitä tapahtuu ilman targettia, jolla etukäpälät nyt ovat, puhumattakaan targetin edessä olevasta kirjasta...mutta asia kerrallaan.

Ja jos otan (uhka)rohkerasti tavoitteeksi tokokokeen viikolla 10, olisi jäljellä vielä kahdeksan viikkoa treeniaikaa. Toinen haaste on ääntely, mutta kaukoja lukuunottamatta voittaja liikeet ovat aikalailla kasassa. Saapa nähä miten käy!!!

Ja toinen tavoite olisi kisata  Råtan kanssa erikoisvoittajassa maalis-huhtikuussa reilun kahden vuoden kisatauon jälkeen...
Repo

Auringonpaistetta & treeniä

Revolla oli maanantaina Activella Jennin tokoryhmän treenit, joissa tehtiin paikallaoloa ja noutoa, ruutua. Noudosssa Repo on ollut viimeaikoina hiljaa, mutta nyt äänteli taas! Samoin ruutuun lähetyksessä. Lisäksi palkkaili peilin edessä, kun Repo seurasi suorassa. Viikolla on jumppailtu muutama kerta myös kaukoja.

Repo
Tänä aamuna lauma pääsi taas hallille treenailemaan. Molli teki piilotetun kapulan etsimistä, jättäviä, noutoa ja juoksenteli putkiin. Tiltu teki tunnaria, ohjattua, jättäviä ja luoksetuloja. Råtta treenaili jättäviä, tunnaria, luoksetuloja ja seuraamista. Repo teki metallinoutoa, seuraamista peilin edessä, tunnaria, liikkeestä istumista ja kaukoja.

Treeni jälkeen paistoi aurinko ja lenkkiseuraa saatiin tolleri Lukasta.
Luka
Setä punainen alkoi Repoa: Repo & Luka
Repo & Luka
Repo & Luka
Råtta & Tiltu
Molli & Repo
Molli