lauantai 21. helmikuuta 2015

Toinen kerta toden sanoo

Revon juoksu alkoi tällä viikolla. Noin viikon päästä suunnataan Ruotsiin astutusmatkalle. Sulhosta laitan tarkempia tietoja blogiin astutuksen tapahduttua. Mahdolliset pennut kasvavat Revon kasvattaja luona Ruotsissa Grejaskogenin kennelissä. Kasvattaja päivittää tällä hetkellä kotisivujaan, uudet sivut valmistuvat lähiaikoina. Pentueesta kiinnostuneet löytävät kasvattajan yhteystiedot Ruotsin kelpieyhdistyksen sivuilta kasvattajalistasta.

Repo

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Aurinkoa

Tänään käytiin pitkästa aikaa koko lauman voimin lenkillä. Mollille on tullut vanhuus, eikä se jaksaa enää kovin pitkiä & ripeitä lenkkejä. Revon kanssa riehuminen tiuhaan ei myöskään ole suotavaa. Mieli Mollilla on pirteä, mutta kroppa alkaa olla niin kankea. Toukokuussa olisi 12-vuotissynttärit. Tiltu sen sijaan on pirteä ja jaksaa lenkkeillä.Tiltu täyttää 14 kesäkuussa. Revon juoksu ei ole edelleenkään alkanut.
Molli
Molli
Molli & Repo
Molli
Molli
Molli
Tiltu
Tiltu
Råtta
Råtta
Råtta
Repo
Repo
Repo

Kylästelyä

Lauma kävi samana viikonloppuna myös M-kylässä siskon porukka tapaamassa.
Retu
Jalo
Jalo & Repo
Repo & Retu
Råtta, Jalo & Repo
Repo & Jalo
Repo & Jalo
Repo & Jalo
Repo & Jalo

Leikkisää

Viikko sitten Repo pääsi rallattelemaan suosikkikamunsa, Tikon kanssa: