keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Lauma kutistui kolmeen

Mandin ja Hertan välit tulehtuivat kevään ja alkukesän aikana siihen tilaan, että totesin, ettei niistä ollut asumaan saman katon alla. Mandilla ei ollut mitään ongelmaa Revon & Hurman kanssa, nämä saivat ojentaa sitä mielin määrin esim. liian rajuista otteista leikeissä. Hurman kanssa Mandista tuli ihan bestikset, mutta Hertan ja Mandin välillä oli jännitteitä, joista syntyi tappeluita. Tilannetta ei helpottanut yhtään Hertan terävyys ja reaktiivisuus. Muutama päivän Råtan poismenon jälkeen tytöt tappelivat oikein tosissaan ja tappelua seuranneen eläinlääkärikeikan jälkeen tein raskaan päätöksen ja pyysin eläinsuojeluyhdistystä laittamaan Mandista ilmoituksen kotia etsiviin.

Muita siihen mennessä tavattuja muita koiria kohtaan Mandi oli hyvin ystävällinen ja leikkisä, mutta Hertan kanssa kemiat eivät toimineet. Ennen kodin löytymistä Hertta ja Hurma olivat yli kuukauden sisätiloissa koko ajan eri erillään toisistaan aitausten takana ja lenkillä ne olivat vuorotellen irti.

Tilanteen kehittyminen tähän pisteeseen surettaa kovasti, koska Mandi on kertakaikkisen ihastuttava ja rakastettava otus ja olisin niin mielelläni pitänyt sen itselläni! Onneksi Mandille löytyi hyvä koti ja se matkusti Etelä-Suomeen perheen ainoaksi koiraksi. Hyvää jatkoa Mandi!
Mandi & Hurma torkuilla
Mandi

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Revolle Sert

Repo kävi kävi Oulun Nord- ja KV-näyttelyissä veteraaniluokassa.

Nord -näyttelyssä oli peräti kahdeksan kelpienarttua näytillä. Tuomari oli suomalainen Tarja Löfman. Tulos oli lievästi yllättävä:
VET-ERI, VEK1, PN1, SA, ROP, VET ROP, SERT, NORD SERT
VETKL-EXC, VETKK1, BTKL1, CK, BIR, VET BIR, CERT, NORD CERT
"9vuotias erinomaista kokoa ja tyyppiä oleva narttu. Hyvällä pigmentillä oikean mallinen pää. Hyvä rintakehän muoto. Riittävät kulmaukset. Liikkuu hyvin sivulta. Oikea-asentoinen häntä. Hyvä karvanlaatu."

KV-näyttelyssä tuomari oli myös suomalainen, Leni Finne. Tulos:
VET-ERI, VET2. 
VETKL-EXC, VETKK2.

"Oikeat mittasuhteet. Luusto voisi olla vankempi. Ja silmänymp. pigmentti tummempi. Oikean mallinen pää. Erinomaisen tummat silmät. Hyvä kaula ja ylälinja. Oikeanmallinen rintakehä. Melko niukat takakulmaukset. Liikkuu jäykästi takaa. Askel voisi olla tehokkaampi."